paikallislehti Somero

Tiistaina 5.3.2013 ■ Nro 18


Risto Rasan kolumni ”Rasahduksia”.

Kuka muistaa Hemmo Tietin?

Elämäni Somerolla jakautuu kahteen osaan: vanhan ja uuden kirjaston aikaan. Yhä useammin huomaan käyttäväni sellaisia ajanmäärityksiä kuin ”se oli vanhassa kirjastossa” tai ”uusi kirjasto taisi silloin olla parin vuoden ikäinen”.

Vanhan kirjaston persoonallisimpia asiakkaita oli Hemmo Tietti. Kun Hemmo tuli kirjastoon, hän otti eteisessä saappaat jaloistaan, riisui sukat ja pujotti ne nätisti jalkineisiin niin että noin kymmenen senttiä sukanvartta riippui saappaanvarren ulkopuolella. Tämän jälkeen hän niisti kuuluvasti nenänsä, suunnisti sitten lyhyin askelin pienessä etukumarassa joko lainausosastolle tai käsikirjastoon nyökäten muistaessaan nopean tervehdyksen. Yleensä hän oli pukeutunut tukkimiehen pusakkaa muistuttavaan punaharmaaseen nuttuun ja harmaisiin housuihin, joiden lahkeet olivat hiukan liian lyhyet.

Hemmo Tietti
Kuva kirjasesta Esperanto Pirkanmaalla



Hemmo vietti kirjastossa pitkiä aikoja lukien ja muistiinpanoja tehden. Silloin tällöin hän myös lainasi jotakin. Lukeminen ei ollut Hemmolle ajankulua tai harrastus, vaan työtä ja elämäntapa. En usko rikkovani kirjastovirkailijan vaitiolovelvollisuutta paljastaessani, että hänen kiinnostuksensa ulottui uskonnonfilosofiasta Peppi Pitkätossuun. Monesti hän tutki neliosaista luonnonlääkintää käsittelevää hakuteosta. Hän oli myös hyvin kiinnostunut rajatiedosta ja esperantosta.

Hemmon kiinnostuksen kohteilla oli vahva yhteys hänen henkilöhistoriaansa. Lapsuudesta miehuuteen heikosta terveydestä kärsineenä hän pyrki elämään mahdollisimman terveellisesti. Hemmo oli raakakasvisruokaa suosiva vegetaristi. Hän käveli paljon. Kesäisin hän kulki aina paljain jaloin. ”Olen karaisun nimissä ottanut tavakseni riisua kengät jo keväällä ja panna ne jalkaan vasta myöhään syksyllä”, hän kertoi Terveyden viestissä (3/1970 ja Ufoajassa (10/1974) julkaistussa elämäntarinassaan.

Saksassa syntynyt Hemmo uskoi edellisessä elämässään eläneensä Suomessa. Jo pienenä poikana, totellessaan vielä nimeä Helmuth Dibelius, hänet valtasi selittämätön mielenliikutus, kun Suomi mainittiin. Sota-aikana saksalaisia joukkoja Oslosta Ouluun kuljettavassa laivassa hänellä oli Ahvenanmaan saaristossa tunne, että ”kaikki mitä näin uutena, oli jotenkin tuttua ennestään ja elin ’paluuta’ todelliseen kotimaahani”. Asettuessaan sotien jälkeen maahamme hän tunsi jo olevansa suomalainen.

Joskus olin varpaillani Hemmon asioidessa kirjastossa. Kerran hän kysyi minulta, eikö velvollisuuksiini kuulu myös ilmoitustaulun hoitaminen. Vastattuani myöntävästi hän vei minut taulun eteen ja osoitti vanhentunutta ilmoitusta. Hemmon laaja-alaisuuden tuntien on vaikea sanoa liittyikö ilmoitus hänen harrastuksiinsa. Ehkä hän oli tutkinut tarkkaan kaikki tiedotukset. Toisinaan hän saattoi kommentoida jonkin teoksen luokitusta tai ehdottaa joitakin siirrettäviksi lainausosastolta käsikirjastoon tai päinvastoin.

Yleensäkin Hemmon käytös oli omaehtoista. Kun olin saanut kirjallisen palkinnon ja siitä kerrottiin lehdissä, hän kirjastoon tultuaan ensi töikseen ja esipuheitta ilmoitti, että runoni eivät ole runoutta. Hänen mielestään ne olivat aforismeja. Siinä on kyllä perääkin.

Vanhan kirjaston viimeisinä vuosina Hemmo oli jo kovin sairas. Kerran hän kotiin lähtiessään tuupertui kirjaston ja päiväkodin väliselle polulle. Ambulanssia hän ei antanut soittaa, vaan lepäili hetken ja jatkoi sitten hissukseen kotiinpäin vetäen perässään säiden syömää ostoskärryään.

Vielä vähän ennen kuolemaansa syksyllä 1999 Hemmo kävi palauttamassa pari teosta. Sairaus näkyi hänessä niin selvästi, että häkellyin aika tavalla. Muistan kuitenkin hänen sanansa: ”Niin kauan kuin elän, luen.”

■ ■ ■

Itävaltalaissyntyinen kirjailija A. Molnar tutustui Hemmoon vuonna 1943. Toimiessaan kääntäjänä Suomen tietotoimistossa hänellä oli monesti asiaa Saksan propagandakomppanian Helsingin yksikköön, jossa Hemmo palveli aliupseerina. Muistelmakirjassaan Suuri ilveily (1983) Molnar kirjoittaa: ”Dibelius oli samannimisen saksalaisen piispan sukulainen (...). Tanskan miehitys oli koetellut kaltoin Dibeliusta. Risteilijä, jolla hän oli palvellut, oli torpedoitu, ja hänellä oli jäljellä ainoastaan puolet päänahasta. Toinen puoli oli palanut Kattegatissa. Muutenkin hän oli hassu ilmiö. Viisikymmenluvulla hän kävi luonani paljain jaloin pitkässä, vihreässä lodentakissa kuin pyhä Kristoforos.”

Kun propagandakomppanian esimiehen, erikoisupseeri Hüngerin silmä vältti, Molnar, Dibelius ja tämän palvelustoveri, korpraali Willy, syöksyivät kuuntelemaan vihollisen asemia, BBC:tä tai sotilasradio Calais’ta.

”Suomessa kaikki kuuntelivat näitä asemia”, Molnar kertoo. ”Ihmettelin kyllä usein, miksi Dibelius kirjoitti tiedotuksia niin usein muistiin, mutta oman päänsäpähän vaaransi, ei minun päätäni. (...) Vasta vuosikymmeniä myöhemmin sain kuulla arvoituksen ratkaisun. Kello kahdeksan ja yhdeksän välillä aamulla hän otti suoran puhelinyhteyden kenraali Dietlille ja luki tälle koko kauhupropagandan uunituoreena. Linjalla oli tietenkin satoja salakuuntelijoita, ja kun englantilaiset myöhemmin nappasivat hänet vangiksi Norjassa, saksalaiset sotavangit tervehtivät häntä iloisesti Helsingin kauhusetänä.”

Molnar päättää muisteluksensa Hemmosta hieman epätarkasti: ”Hempeiden, mutta lujien siteiden kahlitsemana kauhusetä palasi vuonna 1949 maahamme ja suometti itsensä kiireestä kantapäähän. Suomennettuaan nimensä hän elää jossakin Forssassa, pääammatiltaan tieteellisten tekstien kääntäjänä, sivutoimisesti Suomen unitaarien pastorina ja sielunpaimenena.

Risto Rasa
runoilija, kirjastonhoitaja





Bloom, Harold: Lukemisen ylistys. - Otava, 2001.

Bonnet, Jacques: Kirjaston henget. - Tammi, 2011

Dominguez, Carlos Maria: Paperitalo. - Basam Books, 2006.

Duke, James A.: Parantavien ruokien opas. Luonnonmukaisia hoitokeinoja yli 80 yleiseen vaivaan. - Otava, 2010.

Heikkilä, Inkeri ja Holma, Aulikki: Tieto ja elämä. Kirjastopalvelu, 1990.

Leitzinger, Antero: Vapaa usko. Unitaariuniversalistien ja kveekarien ajatuksia. - Kirja-Leitzinger, 1997.

Ultra. 5:1986.

Vihonen, Lasse: Radio sodissamme 1939-1945. - Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2010.