Somerolla opiskellaan
ei-kenenkään-maan kieltä

Erikoislaatuinen kokeilu alkoi Someron yhteiskoulussa kolme vuotta sitten. Opetusohjelmaan otettiin esperanto ja jopa maantietoa opetetaan esperanto-kielellä. Maisteri Vilho Setälä on käynyt tutustumassa oppimistuloksiin ja selostaa tässä kirjoituksessa kokeilua esperanton ystävien näkökannalta.

Kielipulma on nykyajalle kulttuuriteknillisesti tärkeimpiä. Siitä puhuvat ne moninaiset ratkaisut, joita pulmalle on etsitty. Puhtaasti teknilliset menetelmät – yhtaikaistulkinta kuulokkeineen ja käännöskoneet – ovat tietenkin vain hätäratkaisuja, jotka eivät ainakaan pysty palvelemaan henkilökohtaista vuorovaikutusta.

Kielenopiskelun tulosten tehostamiseksi on ehdotettu kaksikielijärjestelmää, jonka mukaan kaikissa kouluissa olisi opetettava joko englantia tai ranskaa, tai vaihtoehtoisesti molempia. Mm. Euroopan neuvosto on hylännyt tällaisen ehdotuksen, osaksi koska muunkieliset maat eivät ole halunneet antaa näille kahdelle suurta etumatkaa, osaksi, koska ranskalaiset käsittivät, että ehdotus johtaisi vain siihen, että kaikkien ranskalaisten olisi opiskeltava englantia.

Kaksikielisyyttähän on kuitenkin kokeiltu käytännössä monissa kongresseissa, niinpä esimerkiksi viime vuonna geofysikaalisessa kongressissa, joka pidettiin Helsingissä. Kun kysyin japanilaiselta seismologilta, miten oli menestyksen laita, niin hän myönsi kaiken luistaneen kohtalaisen tyydyttävästi niin kauan kuin englantilaiset ja ranskalaiset pysyivät vaiti. Mutta kun he pääsivät puhumaan omaa kieltään, niin mylly alkoi pyöriä niin vinhaan, että ei mitenkään pysynyt kannoilla.

Amerikasta on lähtöisin ”kuuden valtakielen” ehdotus. Sen mukaan maapallo jaettaisiin englannin, venäjän, ranskan, kiinan, espanjan ja intian kielten valta-alueihin, joissa kussakin opiskeltaisiin yleisesti asianomaista valtakieltä sekä osittain myös yhtä naapurialueen valtakieltä. Kun tämäkään ehdotus ei ole saavuttanut mitään ratkaisevaa kannatusta, on Amerikan korkeakoulujen opetusohjelmat suunniteltu siten, että kaikkiaan opetetaan 60 eri kieltä, yhtä kussakin...

Selvintähän olisi, että kaikissa maissa opetettaisiin äidinkielen rinnalla toista kieltä, samaa kaikissa, kun vain sovittaisiin tästä yhteiskielestä. Mario Pei, kuuluisa amerikkalainen kielimies, vakuuttaa, että tarkoitukseen sopisi mikä kieli tahansa, kunhan sen oikeinkirjoitus olisi äänteenmukainen (tai korjattaisiin sellaiseksi). Olisi vain tarpeen saattaa kaikki maailman lapset ennen kuudetta ikävuottaan sellaiseen ympäristöön, jossa kuulisivat vain tätä kieltä. Tosin Pei unohtaa harkita, miten tämä voitaisiin käytännössä toteuttaa. Ilmeisesti on turvauduttava sittenkin vähän vanhemmalla iällä opettamiseen – koulussa. Ja silloinpa tuntuu, että ainoa käytännöllinen mahdollisuus on helposti opittavan, puolueettoman kielen valinta.

Kouluneuvos Olli Sampola:

Someron yhteiskoulun entinen rehtori Joel Vilkki on esperantonharrastaja ja kaikkein innokkaimpia eteenpäinviejiä. Vilkin idea on tämä esperanton ottaminen opetusohjelmaan. Hän sen meille esitti ja se hyväksyttiin määräajaksi, viideksi vuodeksi, minkä jälkeen annetaan selostus ja tulokset tarkastetaan.

Tarkoitus on tutkia, vaikuttaako esperanto edullisesti muiden kielten oppimiseen. Rakenne on yksinkertainen, sananmuodostus helpotettua. Säännöllinen sananmuodostus helpottaa opetuksen motivaatiota. Kielitaidon hankkiminenhan on pitkäjännitteistä. Esperanto (niin harrastajat väittävät) tuottaa nopeammin tuloksia ja auttaa muiden kielten oppimista, auttaa suhtautumaan myönteisesti kielten opiskeluun, luo sille sopivan mielialan.

Tässä vaiheessa on liian aikaista puhua tuloksista. Yhden vuoden aikana opiskellaan esperantoa intensiivisesti. Sinä aikana pitäisi saavuttaa taito käyttää kieltä. Ainakin parhaat oppilaat pystyivät seuraamaan maantietotuntia ja olemaan esillä. Siitä ei saanut kuvaa, miten heikoimmat edistyivät. Jossain määrin luokalle esitettiin kysymyksiä; pitäisi enemmän saada heikkoja esille.

Ensimmäisellä luokalla opettaja esitti lapsille kansansatua ja minusta oppilaat pystyivät seuraamaan sitä. Kokonaistilannetta on kuitenkin vaikea arvioida seuraamatta opetusta useiden tuntien ajan.

 

Tällä linjalla kokeilee parhaillaan kolmatta lukuvuotta Someron yhteiskoulu. Koko maapallon kannalta se on vain yksi muutaman sadan kokeilukoulun joukossa, mutta meidän maassamme ainoa, joka noudattaa kouluhallituksen vahvistamaa kokeilusuunnitelmaa.

Lukujärjestys on seuraava. Kaksi rinnakkaista keskikoululinjaa opiskelee saksaa, esperantoa ja ruotsia siten, että B-linja alkaa saksan ensimmäiseltä luokalta ja ruotsin kolmannelta, kun taas C-linja opiskelee ensimmäisenä vuonna ainoastaan esperantoa, toisesta luokasta alkaen saksaa ja kolmannesta ruotsia. Esperantoa jatketaan toisesta alkaen siten, että yhtä kouluainetta, tähän mennessä maantietoa, opetetaan esperantoksi. Kysymys on nyt, miten esperanton opiskelu edistyy, mutta myös, onko tästä opiskelusta haittaa vai etua saksan opiskelulle.

Koulussa suoritetaan samalla muutakin kokeilua, mutta jätämme sen tässä sivuun.

Tämän kirjoittaja on saanut tilaisuuden kolme kertaa käydä tutustumassa opiskelun edistykseen, noin vuoden väliajoin, viimeksi tänä keväänä yhdessä kouluhallituksen tarkastajan, kouluneuvos Olli Sampolan kanssa.

esperantotunnilla 1 esperantotunnilla 2

Ilmeitä esperantotunnilta. Kahdeksan kuukautta opiskelleet ensiluokkalaisetkin ymmärtävät erinomaisesti opettajan puhetta.

Ensimmäinen käyntini sattui ensimmäisen lukukauden loppupuolella. Esperantoa oli opetettu kuusi tuntia viikossa, keskustelumenetelmällä. Oppilaat vastasivat reippaasti ja kaikuvasti opettajan kysymyksiin, kuorossa ja erikseen. Ääntäminen oli oikein hyvä, oikeinkirjoituksessa voi havaita hiukan horjumista suomelle vieraiden suhuäänteiden merkitsemisessä, mutta kirjoitustahan oli harjoiteltu vain luokan taululla. Tunnin päättyessä oppilaat oma-aloitteisesti virittivät laulun esperantosanoin, vierasta ilahduttaakseen.

Noin vuotta myöhemmin tapasin saman luokan maantiedon tunnilla opettajana englantilaisen neiti Wheatleyn, joka ei osannut sanaakaan suomea. Tunnin aiheena oli Ranskan maantiedon kertaus. Oppilaat selittivät vaivatta maan rajat, luonnonsuhteet, kaivokset ja elinkeinot. Vastaukset eivät suinkaan supistuneet ”ei” ja ”on” sanoihin, vaan muodostuivat kokonaisin lausein. Esimerkin mainitakseni, opettajan kysyessä ylätasangon asukkaiden elinehtoja oppilas kertoi heidän olevan riippuvaisia rukiin viljelystä ja lampaanhoidosta, ja viimemainituista saatavan mm. Rockford-juustoa. Käyttivätpä he verraten harvinaisiakin sanoja – asuurinsininen ja sinoberinpunainen rannikko. Yleisvaikutelma oli, että oppilaat käyttivät, eivät opiskelleet kieltä. Opetusvälineet olivat osittain oppilaitten itsensä hankkimia. Olivathan he toiselta lukukaudelta alkaen olleet kirjeenvaihdossa ulkomaisten ikätoveriensa kanssa.

Ulkomaisen kirjeenvaihdon merkitys on suuri.

Usein on kuitenkin todettu, että kieliä opiskelevalle nuorisolle on tässä omat pulmansa. Meikäläinen opiskelija on huonommalla puolella, koska vasta saavutettu esim. englannin tai saksan kielen taito on vielä niin vajavaista, että saman ikäinen englantilainen tai saksalainen koululainen pitää sen pohjalla syntyvää kirjeenvaihtoa liian lapsellisena. Mutta meikäläinen nuoriso ei kuitenkaan ole halukas vaihtamaan kirjeitä paljon nuorempien ulkomaalaisten kanssa. Niinpä kirjoittelu piankin tyrehtyy.

Esperanton opiskelijat ovat aivan toisessa asemassa. Kieli on kummallekin vieras, eikä suomalainen ole sitä käyttäessään huonompi kuin toinenkaan. Kun tähän tulee lisäksi se tosiasia, että esperanton välttävän taidon oppii hyvin vuodessa, niin on olemassa kaikki edellytykset elähdyttävään kirjeenvaihtoon, joka avartaa näkemyksiä ja tuo ensikäden tietoja vieraista maista. Oman lisänsä tuo vielä se, että monet vanhemmista esperantontaitajista tarjoutuu ”setinä” vaihtamaan ajatuksia vieraan maan nuorison kanssa.

Aivan erikoinen elämys on eräille oppilaille ollut käynti lasten kansainvälisessä leikkikongressissa. Someron oppilaat ovat osallistuneet tällaiseen jo kahdesti. Viime kesänä matkusti kaksitoista nuorta oppaansa johdolla Belgiaan, missä Waterloohon kerääntyi noin kahdeksankymmentä alle 14-vuotiasta esperantistia yli kymmenestä maasta. Täällä he viettivät viikon yhdessä leikkien, retkeillen, harjoitellen näyttelemistä ja ennen kaikkea keskustellen ja jutellen keskenään, vain parin belgialaisen tädin hoivissa.

Opettaja ja oppilas taululla

Opettaja István Mórocz on kutsunut Tapio Helinin taululle lähemmin tutustumaan ja tutustuttamaan toisiakin esperanton salaisuuksiin. Ongelmat ovatkin selvinneet niin hyvin, että useat oppilaat ovat voineet ryhtyä kirjeenvaihtoon kieltä harrastavan ulkomaisen toverin kanssa.

Loppuviikolla oli sitten vastaanotto, jolloin sekä yleisen esperantokongressin osanottajat että sanomalehtimiehet tulivat tutustumaan pikku yhdyskuntaan ja kuulemaan sen jäsenten esittämää ohjelmaa, joka huipentui näytelmäkappaleeseen. Nuori jugoslavialainen poika oli kummastellut, miksi reportterit olivat ihmetelleet sitä, että lapset tulivat toimeen keskenään, niin eri maista kuin olivatkin: ”sehän on aivan luonnollista, kun me kerran kaikki puhumme esperantoa.”

Kolmas käynti Somerolla nyt tänä keväänä avasi vielä uusia näköaloja, vaikka vasta olemme sivuuttaneet runsaan puolen viisivuotisesta kokeilusta. Edellä mainittu luokka, nyt koulun kolmantena C-luokkana, oli selvästi lujittanut kieli-taitoaan. Oppilas, joka kutsuttiin Afrikan kartan ääreen, kykeni pitämään pienen esitelmän kaikesta, mitä hän tiesi maanosan saarista, niiden luonnosta ja asukkaista. Puhe oli sujuvaa ja virheetöntä. Oli selvää, että oppilas ei etsinyt kielellistä ilmaisua esitettävälleen – vaikka käytettävissä ei ole edes esperantokielistä maantiedon oppikirjaa – vaan lausui asiat, mitkä muisti, luontevasti, kuin äidinkieltään käyttäen. Jos toinen oppilas ei kertonut yhtä sujuvasti kerrottavaansa autiomaista, niin se ilmeisesti ei riippunut kielitaidon puutteesta. Opettajan tehdessä kysymyksiä saattoi nytkin ilolla todeta, miten reippaasti koko luokka seurasi mukana.

Mutta tällä kertaa oli myöskin tilaisuus verrata B- ja C-linjan saksan opiskelua. Edellinenhän oli kolmannen lukuvuotensa loppupuolella, jälkimmäinen vasta toisen. Siitä huolimatta esperanton-opiskelijat olivat saksassa enää yhden päivän mittaa toisista jäljessä. Tämän ohella oli aivan ilmeistä, että esperanto-luokan ote opiskeluun oli vahvempi. B-luokassa voi havaita jonkinlaista oman äänensä kuulemisen pelkoa, ujoutta, jonka johdosta vastausten seuraaminen oli sivulliselle raskasta, kun C-luokka taas vastasi ääneen, reippaasti ja täysin eläytyen. Sain sen vaikutelman, että tämä luokka myös kokonaisemmin, heikoimpia oppilaita myöten, oli mukana.

Sanottakoon vielä, että molemmilla luokilla oli sama saksanopettaja, ja että hän ei ole opiskellut esperantoa.

Kuuntelutuntien jälkeen opettajien kanssa keskusteltaessa nousi itsestään kysymys, mistä saattoi johtua, että esperantolla alkaneitten oppilaitten saksankielen opiskelu oli ilmeisesti edistynyt nopeammin kuin vertausluokan. Oliko siihen kenties vaikuttanut etevämpien oppilaiden osuminen esperantoluokalle? Vastauksena oli, että koulussa vallitsevan käsityksen mukaan esperantonopiskelijain älykkyystaso ei missään tapauksessa ole korkeampi, ennemmin jonkin verran alempi kuin vertausluokan. Esperanton opiskelu on selvästi vaikuttanut positiivisesti saksan opiskeluun. Ehkäpä se johtuu osaksi siitä, että esperanton rakenteen yksinkertaisuus sallii keskustelun kehittymisen mielekkääksi jo varhaisella asteella, ehkäpä opitun uuden kielen rakenteen osaaminen jää piilotajuisesti tukemaan muidenkin kielten oppimista. Oppilaat itse sanoivat esperanton helpottaneen saksan sanavaraston omaksumista.

Vaikkakin kokeilu on vielä kesken, rohkenen väittää jo nyt käyneen ilmi:

1. että esperanton opiskelu vie nopeasti tämän kielen käytännölliseen taitoon,

2. että tämä taito on saavutettavissa menettämättä mitään muiden kielten opiskelusta – saavuttivathan esperanton opiskelijat kilpailevan vertausluokan kolmen vuoden tulokset kahdessa vuodessa, kun saksa, oli kysymyksessä, siitä huolimatta, että esperanto on sanavarastoltaan romaaninen kieli,

3. esperanton opiskelu on omiaan elävöittämään maantiedon opetusta, samalla kuin sen avulla perustetaan kansainvälisiä ystävyyssuhteita, mitä vielä antoisat käynnit ulkomailla tukevat,

4. esperanton opetuksen toteuttaminen ei tuota vaikeuksia. Kuka tahansa kielten opettaja saavuttaa muutaman kuukauden vapaa-aikojen askartelulla kyvyn ryhtyä esperantoa opettamaan.

Niinpä siis mielestäni Someron koulussa toimeenpantu kokeilu viittaa tietä kielikysymyksen mielekkääseen ratkaisuun ja kansainvälisten henkilökohtaisten suhteiden kehittämiseen entistä laajempiin kansankerroksiin.


Seuraavalla sivulla Someron yhteiskoulun eksoottinen esperanton opettaja.

 

[Viikkosanomat 26.5.1961, s. 30–31]

Takaisin sisällysluetteloon